16/05/2026
Lukusuositus!
Seuraava kertomus perustuu tapahtuneeseen kolariin vuosia sitten. Kirjoittajana on vanhempi
konstaapelimme Hannu Huhta-aho. Yksityiskohdat ja henkilöt ovat keksittyjä. Lue ja pyydä
nuorisoasikin lukemaan tämä. Jotta tuleva äitienpäivä olisi mahdollisimman hyvä.
Liikenneyksikön vanhempi konstaapeli Tavela kantoi varusteita partioautonsa takakonttiin.
Edessä oli keväinen lauantai-ilta töissä. Käskynjaolla ryhmänjohtaja kertoi, että odotettavissa on normaalien kiireiden lisäksi automiitti – kevään ensimmäinen, ja sinne odotettiin jopa tuhatta autoa.
Partiokaveri kantoi omat varusteensa auton konttiin. ”Joko olet leiponut kakun huomista äitienpäivää varten?” kaveri kysyi.
Tavela hymähti, ja hymy nousi kasvoille. ”Joo, kai sitä kakuksi voi kutsua, jos hyvää tahtoa
riittää.”
Tavela käynnisti auton ja ajoi ulos tallista. Hyvän partiokaverin kanssa on mukava lähteä
partioimaan, Tavela mietti.
Tavallisen omakotitalon pihassa Mikko käynnisti autoaan. Auto ei ollut uusi eikä virheetön,
m***a ruutia siinä kyllä oli riittämiin; vauhtia saisi kelattua helposti yli kaksisataa. Juuri kun
Mikko meinasi peruuttaa pihasta, tuli talon terassille Mikon äiti. ”Olkaa sitten varovaisia!” äiti huusi.
Mikko hymyili. Äiti aina hermoilee turhia. ”Pitää mennä, haen vielä Eskon kyytiin.” Edessä olisi viimeinen viikonloppu ennen lähtöä armeijaan. Mielessä oli jo aika palveluksessa. Kaverit olivat puhuneet, että armeijassa voisi ajaa rekkakortin. Isä kyllä sanoi, että voisin yrittää johtajakoulutukseen, Mikko mietti. Sitä ennen kuitenkin viikonloppu ja automiitti.
9-tiellä liikenne oli kohtalaista. Keli oli mitä kaunein; kerrankin sää suosi perheen perinteistä
mökkiviikonloppua. Niemisen pariskunta matkasi perheen mökille viettämään äitienpäivää.
Mökillä odotti jo Niemisten tyttären perhe: Riina, Vesa ja pieni Paula. Nyt oli tulossa
ensimmäinen äitienpäivä, jona he olivat isovanhempia. Elämä hymyili, eläke antoi vapautta ja terveyttä riitti. Asiat eivät oikeastaan voineet olla paremmin. Reilu tunti ja oltaisiin perillä. Sauna, pieni järvi, hyvä ruoka ja rakkaat odottivat.
Mikko painoi kaasua. ”Voimasavua näkyy”, kyydissä ollut Esko sanoi.
Mikon auton vauhti kiihtyi, ja Mikko siirtyi vastaantulevien kaistalle. Yksi, kaksi, kolme autoa
jäi jonossa taakse, kun vauhti vain kiihtyi. Mikko vilkaisi nopeusmittaria; se oli jo selvästi yli
kahden sadan.
Esko huusi hätääntyneesti: ”Varo!”
Mikko näki edessään katumaasturin keulan ja painoi jarrua niin lujaa kuin pystyi. Pari
sekuntia myöhemmin Mikko tunsi valtavan iskun ja korviahuumaavan, räjähdystä muistuttavan äänen. Sen jälkeen ei ollut enää mitään.
Niemisen rouva luki etupenkillä kirjaa. Hän näki näkökentän reunassa auton keulan – ja ehti
sekunnin murto-osan aikana ymmärtää, ettei sen pitäisi olla siinä. Raju isku peitti kaiken
punaiseksi salamoinniksi. Hetken hänen mielensä rekisteröi huumaavaa kipua, ja hän koetti
muodostaa jotain sanoja.
Pimeys laskeutui kuitenkin kaiken päälle.
Lähes tunnistamattomaksi muuttuneet autot lojuivat asfaltilla. Viereen pysähtyi autoja, ja
joku käveli ruhjoutuneiden autojen vierelle. ”Voi luoja, mä näin kun toi meni ohi, se oli ihan
älytön vauhti… soittaako joku hätäkeskukseen?”
Tavela joi kahvia kuppilan terassilla. Vuoro oli ollut juuri sopivan kiireinen. Puuhaa oli, m***a
ei liiaksi. Nyt oli pienen tauon paikka. Radio räsähti: ”771 Häke, tehtävä 203 Aarne, kahden
henkilöauton nokkakolari...”
Tavela katsoi puhelimen kartasta tehtävän ja muiden partioiden sijainnin. ”Me ollaan siellä
ekana poliisista”, Tavela totesi partiokaverilleen.
Partio kaasutti hälytyslaitteet huutaen kohti
tehtävää. Kokeneiden poliisien mielessä oli jo lista eri tehtävistä ja toimenpiteistä, joita perillä
pitäisi tehdä.
”Häke kuulosti siltä, että tarvitaan tutkijalautakunta paikalle. Siellä on varmaan vainaja tai
useampi”, partiokaveri totesi.
Kahden auton raju nokkakolari oli kuin räjähdys. Tiellä oli autoista irronneita palasia, öljyä ja
nesteitä. Paikalla leijaili öljyn, kumin ja savun hajun sekoitus. Se oli haju, jonka jokainen alan
ammattilainen tunsi.
Vanhempi autoista oli muuttanut voimakkaasti muotoaan; auton peräpää oli tunnistettavissa, m***a keula oli muuttunut metallin ja muovin sekamelskaksi.
Jostain auton murskaantuneen muodon sisältä näkyi ihmisen raaja. Toinen autoista ei ollut
juurikaan parempi.
Ensihoidon partio oli kohteessa samaan aikaan poliisipartion kanssa. Muutaman minuutin
kuluttua toinen ensihoitajista käveli Tavelan luo. ”Neljä mustaa potilasta. Energiat ovat olleet
valtavat.”
Tavela huokasi mielessään. Tästä tuli raskas viikonloppu monelle.
Tavela seisoi ruhjoutuneiden autojen vieressä. Aikaa oli kulunut jo tunteja, m***a nyt olisi
ehkä mahdollista lähteä paperitöihin kirjoittamaan tapahtuneesta ilmoitusta. Tavelan
kädessä roikkui poliisin teknisen tutkinnan sinettipussi, jonka sisällä oleva matkapuhelin
hälytti. Puhelimen näytössä luki ”Riina”. Tavela tiesi, että minuutti minuutilta soittajan huoli
kasvaisi.
Omakotitalon pihassa Mikon äiti vilkaisi ulos. Pihan hämärän halkaisi auton valokeila, joka ei
kuitenkaan ollut tuttu. Pihaan ajoi pakettiauto, jota koristivat heijastimet ja jonka sivussa luki
isolla ”Poliisi”. Mikon äiti tunsi, kuin jalat olisivat muuttuneet hyytelöksi ja kuinka selkään iski
paino, joka oli kuin sementtiä.
Mökillä Vesa oli laittanut Paulan nukkumaan. Mökin sohvalla istui Riina huolestuneen
näköisenä. ”Ovatko he vastanneet puhelimeen?” Vesa kysyi Riinalta.
Riina katsoi huolestuneena järvelle päin. ”Jotain on varmaan tapahtunut, heidän olisi pitänyt
olla täällä jo m***a tuntia sitten”, Riina sanoi ja tarttui Vesaa kädestä.
Työvuoro oli ohi, Tavela makasi sängyssä kotonaan. Uni ei kuitenkaan tullut. Silmissä
näkyivät murskaantuneiden autojen muodot ja hälyttävä puhelin, joka turhaan tavoitteli
jotakuta vastaamaan.
Tavela nousi sängystään ja käveli pinnasängyn luo. Hän katsoi nukkuvaa lasta – kuunteli
sen hengitystä. Ja se ääni muistutti Tavelaa elämästä ja toivosta kaiken synkkyyden
keskellä.
Tavelan puoliso havahtui miehensä huokailuun. ”Onko kaikki ok?” hän kysyi pimeästä.
”Oli rankka vuoro”, Tavela vastasi ja laski kätensä pinnasängyn laidalle.
Tavelan kurkkua kuristi.
